Sisilia

Koe maailma pienoiskoossa

Jollet ole koskaan vieraillut Sisiliassa, saaren nimi tuo todennäköisesti ensimmäisenä mieleesi siellä syntyneen mafian. Jos olet jo lomaillut upealla saarella, tiedät, että ainutlaatuisen kaunis Sisilia oli yksi maailman ensimmäisistä kulttuurien sulatusuuneista, ja että siitä tunnelmasta pääset edelleen nauttimaan. Sisilia on näytellyt tärkeää osaa Välimeren historiassa ja sen kamaralla pääset tutustumaan ainutlaatuisiin maamerkkeihin ja raunioihin.

Etelä-Italian kärjen vierellä sijaitseva Sisilia on Välimeren suurin saari, jolla asuu tänään viisi miljoonaa onnellista asukasta. Vain reilun kolmen kilometrin levyinen Messinansalmi erottaa sielukkaan saaren Manner-Italiasta, ja vuodesta 1947 se on nauttinut autonomisesta asemasta. Koska Sisilian maaperä on äärimmäisen hedelmällinen, ja siten vauras, on saaresta taisteltu kiivaasti miekat kalskuen jo tuhansien vuosien ajan.

Sisilian valloittajat ovat saapuneet jokaiselta ilmansuunnalta. Ensimmäisten asukkaiden joukossa olivat Iberian niemimaalta tulleet, ja heitä ovat seuranneet foinikialaiset, kreikkalaiset, saksalaisheimot, normannit, arabit ja jopa itävaltalaiset. Jokainen kulttuuri jätti jälkeensä muistomerkkejä ja vaikutteita paikallisten perinteisiin. Sisiliassa sijaitsi antiikin aikaan jopa Suur-Kreikan tärkein kaupunki, Syrakusa. Voit siis muutaman päivän lomallasi tutustua useiden aikakausien aarteisiin.

Sisilian maisemat hellivät silmää. Saari on ihana sekoitus sinistä merta ja upeita rantoja, jylhiä vuoria ja vehreitä hedelmälehtoja ja läntistä saarta hallitsee kauas näkyvä majesteettinen Etna, joka maailman aktiivisimpiin tulivuoriin lukeutuvana tupruttelee ja sylkee laavaa sisältään lähes jatkuvaan. Jokainen vierailija löytää taatusti itselleen ihanteellisen ympäristön, onpa kyseessä sitten kulttuuri-, pyhiinvaellus-, rantaloma- tai vaellusmatka. Sisiliasta löydät sen kaiken!

Sisilian asukkaiden sydämellinen vieraanvaraisuus saa sinut unohtamaan pahamaineisen mafian – josta muuten voimme syyttää suurmaaomistajia, emme suinkaan keskivertosisilialaisia – ja eksoottinen saari tulee lumoamaan sinut suloillaan. Valitsetpa sitten majapaikaksesi romanttisen Taorminan, historiaa ja kulttuuria pursuavan Palermon tai Syrakusan, kuvankauniissa lahdenpoukamassa odottavan Naxoksen, keskiaikaisen rannikkokaupungin Cefalun tai idyllisen Letojannin, tulee Sisilian lomastasi ikimuistettava.

Kun sisilialaiseen sydämellisyyteen vielä lisätään saaren suussa sulavat herkut ja taivaalliset viinit, tulet vakuuttumaan, että valitsit juuri oikean kohteen lomallesi. Ja kerran Sisilialle sydämesi menettäneenä tulet haluamaan sen helmoihin kerta toisensa jälkeen. Vaikka luulisit jo tuntevasi salaperäisen saaren läpikotaisin, yllätyt huomatessasi, että jokaisella vierailullasi sinulle paljastuukin uusia Sisilian salaisuuksia.

 

 

 


Kommentit

Sisilia — 12 kommenttia

  1. Sisilia valloitti sydämeni jo vuosia sitten ja olenkin palannut sinne moneen kertaan. Kenties kyseessä on Välimeren maille tyypillinen ystävällisyys ja välittömyys, kauniit maisemat ja se, että saarella on runsaasti tutkittavaa. Omasta mielestäni Sisilia on mukavampi kohde kuin esimerkiksi meluisa ja ruuhkainen Rooma, koska saarella on aina lyhyen matkan päässä ihanista rannoista ja tunnelma on rauhallisempi, pääsee itsekin nauttimaan mielenrauhasta.

  2. Sisilia todellakin tarjoaa uskomattomat lomapuitteet ja runsaasti ajankulua. Suurin osa valitsee Italian osalta Rooman historiallisine nähtävyyksineen ja shoppailuineen,mutta Sisiliassakin historia elää edelleen ja ostostenkin teko onnistuu. Sen lisäksi unelmankaunis saari mahdollistaa sekä ranta- että kaupunkiloman vieton, joten samalla reissulla saat sekä rusketusta että tyydytät kulttuurinnälkääsi. Sisiliassa on useita antiikin kreikkalaisten rakentamia temppeleitä, hehän hallitsivat saaren itäpuolella pitkään. Ja Etna on ainutlaatuinen vaelluskohde, tai talvella hiihtokohde.

  3. Naseva otsikko, jonka voisin itsekin allekirjoittaa! Sisiliassa todellakin tuntuu, että voisi yhden ainukaisen saaren alueella nähdä ainakin lähes koko Euroopan. Onhan tarjolla kaupunkeja,rantoja, vuoristoa, historiaa ja raunioita, uskontoa, ruokakulttuuria, viiniä jne.

  4. Minä en puolestani oikein ymmärrä tuota Sisilian kauniista kaupungeista puhumista. Omasta mielestäni lähes jokainen saaren kaupunki antaa itsestään meluisan ja likaisen vaikutelman, liekö mafiosot liian kiireisiä muiden bisnesten parissa… Vain Taormina antaa toisenlaisen kuvan, mutta se onkin juuri turistikohde. Kaupunkien ulkopuolella maisemat kyllä on sieviä ja niitä kelpaa tuijotella.

  5. Voi Kalle, Sisilian kaupungit vaikuttaa meluisilta siksi, että ihmiset siellä on aktiivisemmin liikkeellä kuin me täällä kotimaassa. Muista myös, että useimmat sisilialaiskaupungit ovat todella vanhoja, eikä niitä suinkaan ole rakennettu autoliikennetä varten. Kapeat kadut antavat ahtaan vaikutelman ja melukin kuuluu paremmin hotellin sisään, kun se on ihan tien poskessa.

  6. Itse asiassa Sisilia on tällä hetkellä seesteisempi lomakohde kuin naapurissa oleva Kreikka ja sen upea saaristo. Italiahan ei kamppaile velkoajien kanssa neuvottelupöydässä…Sisiliassa ei myöskään tarvitse pelätä, että pankit menisi kiinni tai pankkiautomaateista voisi nostaa vain pieniä rahasummia, jos rahaa edes kaikista saa. Matkailija voi nauttia aurinkoisesta lomasta täysin rinnoin kuten ennenkin,ja aurinkoahan kyseisellä saarella riittää!

  7. Toisaalta Sisiliassakin kohtaa saman näyn kuin Kreikan saarilla tänä kesänä, eli sielläkin joutuu toisinaan kasvokkain pakolaisongelman kanssa. Vaikka Kreikan saaret ovat lähempänä etenkin Turkin puolelta salaa tuotavia pakolaisia, saapuu Sisiliankin rannikolle Pohjois-Afrikan puolelta porukkaa. Saarella sijaitseva entinen USA:n sotilastukikohta onkin muutettu pakolaiskeskukseksi, joka kuitenkin tuntuu jo käyvän liian pieneksi sekin. Keskuksessa on useita tuhansia pakolaisia, joiden kohtalosta kenelläkään ei ole varmuutta.

  8. Onnea vaan Mariialle, toivottavasti avioliitto on ruusuinen ja lapsiakin siunaantuu! Aiotteko siis elää ihanassa Sisiliassa vai suostuuko miehesi muuttamaan Suomeen? Ymmärtääkseni kylmään ja pimeään Suomeen muutto on etelämaalaisille aika vaikea paikka, niin ilmaston kuin kielen ja ihan elämäntavan vuoksi. Itse varmaan muuttaisit mielelläsi pysyvästi Sisilian aurinkoon…

  9. Oltiin silloisen vaimon kanssa huhtikuussa 1990 kaksi viikkoa naxoksella joka on aivan taorminan vieressä.Keväällä saari on kyllä kauneimmillaan.Appelsiini tarhat kukkivat jne…Turisteja on keväällä vielä suhteellisen vähän paikat eivät ole niin täynnä turisteja kuin keskikesällä ja ei ole vielä niin polttavan kuumaa.

  10. Sisilian parhaisiin puoliin lukeutuu myös sen muuta Italiaa alhaisempi hintataso. Mantereen puolella esimerkiksi majoituksesta joutuu maksamaan huomattavasti enemmän, samoin ruokailusta. Sisilian valtti on myös rantaloman mahdollisuus, josta on esimerkiksi Roomassa turha edes uneksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *